Loppuyhteenveto - Monika
Nyt on työtunnit täyttyneet harjoittelussa! Pitkät työpäivät olivat raskaita, mutta antoisia. Edellä mainituissa postauksissani olenkin kertonut, että en vaihtaisi kokemusta mihinkään. Mielipahaa on ollut, mutta myös hyviä hetkiä. Isoimmat mielipahat ovat kuitenkin tulleet harjoittelun ulkopuolella tapahtuvista säädöistä.
Aloimme Siirin kanssa täyttämään vaihtoon lähtö hakemuksia ja papereita jo keväällä. Useasti tuli jotakin ongelmia, sillä Riikan päässä koordinaattorit vaihtuivat jatkuvasti ja siellä oli kaikki ihan sekaisin. Jopa muutama päivä ennen vaihtoon lähtöä oli paljon säätöä.
Paikan päällä ongelmana oli väärä osasto minulle. Onnekseni tämäkin saatiin selvitettyä, siitä olinkin selittänyt aiemmin tarkemmin. Nyt viimeisellä viikolla tuli uudelleen säätöä ja väärinymmärryksiä. Ymmärrän, että haasteena on kielimuuri. Kuitenkin tänäänkin olen saanut selitellä puhelimitse monelle eri koordinaattorille työtunteja yms. Yksi koordinaattori tuli linjoja pitkin vihaisena, että hän ei ole saanut vastausta johonkin sähköpostiinsa. Yritin ystävällisesti selittää hänelle, että en löydä mistään kyseistä sähköpostia. Loppujen lopuksi hän lähetti tämän uudelleen, mutta oli saanut hälyteltyä muutkin paikalliset koordinaattorit perääni jo. Myös meidän oman ammattikorkeakoulumme koordinaattorille oli laiteltu sähköpostia. Sainkin siis koko aamun selvitellä asioita. Onneksi kuitenkin ainoana ongelmana oli ollut tietokatko ja se, että paikallinen koulu ei ollut tietoinen minun pitkistä työpäivistäni, jonka vuoksi työpäivien sijoittelu oli erilainen kuin he olivat tottuneet/ajatelleet. Tämäkin oli lopussa täysin okei koululle.
Reissun aikana ja juuri sitä enne tapahtuneissa säädöissä isona tukena oli tietenkin matkustuskumppanini Siiri. Jaoimme yhdessä uskomattoman kokemuksen, hyvät ja huonot sellaiset. Vielä tänäänkin keskustelimme kaiken tämän säädön aikana, että mitähän ihmettä me nyt teemme.
Meillä oli Siirin kanssa vapaa-ajallakin niin hauskaa. Kiersimme useamman museon, kävimme syömässä ja tottakai kokeilemassa paikallinen yöelämä. Meillä siis sujui yhteiselo pienessä kerrostalon yksiössä todella leppoisasti. Haikea olo jää reissun jälkeen varmasti, kun Suomessa aloitamme melkein heti uudet harjoittelut ja arki jatkuukin juuri siitä, mihin se oli jäänytkin.
Iso kiitos kuuluu myös oman koulumme koordinaattorille. Hän kanssaeli paljon omaa harmitustani harjoittelusijoituksen vuoksi. Yritti myös kaikkensa saada hommat rullaamaan. Viimeeksi tänään keskustelin hänen kanssaan puhelimessa siitä, mistä tässä kaikessa säädössä ja mielipahassa oli kyse. Koko matkan ajan tuntui siltä, että hän kyllä pitää puoliani.
Harjoittelupaikassa isona tukena oli Nico ja Jasper! He tunsivat mm. Ylilääkärin metkut ja pitivät puoliani tämän kanssa. Tietenkin itsekään en mikään lapanen ole, mutta hänen kohdallaan oli nöyristeltävä paljonkin.
Viimeisenä ongelmana on vielä odottaa, että paikallisen koulun koordinaattori laittaa minulle sähköpostilla takaisin jonkun paperin, jonka Suomen kv-palvelut haluavat. Tämän päivän säätämisen perusteella tämä kyllä vähän jännittää, että tuleeko sieltä enää mitään tietoja takaisin.
Isona apuna rahoituksessa toimi William and Ester otsakorven säätiö. Heiltä saatu rahallinen tuki auttoi paljon asumisen suhteen. Näin opiskelijana, ilman apurahoja olisi voinut jäädä vaihto tekemättä.
Positiivisia asioita unohtamatta, olen oppinut ja nähnyt todella paljon! Muutama asia tietenkin on päällimmäisenä mielessä: Elvytys, tämä kokemus oli uskomaton! Arteria astrupien ottaminen! Myöskin kardioversioiden tekeminen, oli mahtavaa saada itse antaa sähköiset iskut.
Uskon, että kokemukseni on myös kasvattanut minua ihmisenä paljon. Suomessa ihmiset ovat todella ystävällisiä ja työporukkaan on aina päässyt mukaan. Täällä tilanne on tietenkin ollut eri, kun on eri kieli ja kulttuuri. Olen ihmisenä todella puhelias ja sosiaalinen, tämä kokemus on opettanut minua eri tavalla olemaan ns. “pelkkänä korvana”. Tällä tarkoitan sitä, että välillä ymmärsin puheiden keskeltä pelkät latinankieliset sanat. Tulen varmasti hyötymään tästä opista jatkossakin paljon.
Vähän vielä hirvittää, että mikähän pommi sieltä vielä tipahtaa harteilleni tämän vaihdon suhteen. Paljon on ollut vastoinkäymisiä. Päällimmäisenä kuitenkin stressin ohella on kiitollisuus hyvästä kokemuksesta.
Loppuun haluan laitella vielä reissulta kuvia:
Kommentit
Lähetä kommentti