21.10. - Monika

 

 

Tänään aamu alkoi mielenkiintoisesti. Päivystyksen ylilääkäri on viimeviikolla sanonut, että minun ja erikoistumisvaiheessa olevien lääkäreiden tulee olla hänen ovensa takana tasan kello 8:30, jolloin hän kävelee siitä ohitse ja “viskelee” meidät eripuolille päivystystä. Tänään teimme siis myös näin. Ylilääkäri kuitenkin pillastui tapansa mukaan ja alkoi huutamaan minulle: “You do not have to follow me everywhere. Go back to wait behind my door!”. Ajattelin tässä vaiheessa, että jaahas hänellä on taas tällainen päivä.

 

Aamupäivä meni todella kivasti! Ensimmäisenä meille tuli sepsis potilas, jolla oli jonkinlainen bakteeri, joka vaati leikkausta. Minun piti alun perin suorittaa potilaan hengitysteiden varmistaminen eli intubaatio. Nähdessämme potilaan hengitystiet, tulimme siihen lopputulokseen, että Jasper (nimi muutettu. Lääkäri, josta puhuin jo aiemmassa postauksessa. Hän on ollut oikea pelastava enkeli tässä harjoittelussani) intuboikin tämän kriittisen potilaan tällä kertaa ja minä otan sitten seuraavan. Veimme potilaan suoraan leikkaussaliin operoitavaksi.

 

Toinen potilaamme oli itsemurhaa yrittänyt. Hän oli ottanut suuren määrän erityyppisiä lääkkeitä, ja hän oli viillellyt kyynärtaipeisiinsa syvät haavat. Aloimme valmistelemaan lääkkeisiin antidoottiperfuusiota. Potilas piti laittaa magneettivöillä kiinni sänkyyn, sillä hän oli aggressiivinen ja levoton. Sain jopa ottaa häneltä femoraliksesta arterianäytteen!! Se oli minun ensimmäinen arterianäytteeni. Jasper opetti minulle myös haavaompeleiden tekemisen.

 

Kolmas potilaamme tuli meille keuhkokuume-epäilyksenä, joka oli edennyt sepsikseen eli verenmyrkytykseen. Potilas ehti olla kriittisessä huoneessa vain muutaman minuutin, kunnes kuulin Jasperin sanovan minulle: “Monika come here. Do you feel the pulse?”. Kokeilin pulssia kaulalta ja femoraliksesta. Totesin Jasperille, etten tunne pulssia. Aloitin heti paineluelvytyksen. Tunsin, kuinka potilaan kylkiluut napsahtelivat ja rutisivat rikki käsieni alla. En ollut koskaan aiemmin suorittanut paineluelvytystä oikealle ihmiselle, pelkästään nukelle.

Tässä kohtaa myös ylilääkäri kävelee sisälle huoneeseen. Minä painelen, Jasper laittaa defibrillaattoria kiinni potilaaseen, hoitaja vetää adrenaliinia ruiskuun ja muut lääkärit ottavat vastaan toista potilasta, jolla oli massiivinen päävamma. Jasper sanoo minulle, että tarkistetaan rytmi, lopeta hetkeksi painelu. Näin tein, kunnes ylilääkäri alkaa huutamaan englantia ja lättiä sekaisin. Ainoat asiat, mitä ymmärsin huudon keskeltä oli, että minä en olisi saanut lopettaa painelua. Kuitenkin Jasper huomaa potilaan saaneen rytmikseen kammiovärinän, aloitusrytmi oli siis asystole. Asystolea ei siis isketä, mutta kammiovärinää isketään. Tällöin ylilääkäri kuitenkin käskee jatkaa painelua ja huutaa Jasperille lätiksi, että tämän tulisi jo intuboida potilas. Teimme siis niin kuin ylilääkäri käski. Jasper intuboi samaan aikaan kuin minä painelin. Huutoa tuli myös siitä, että pidin painelutauot 30 painelun jälkeen, jotta ennen intubaatiota saamme ventiloitua potilasta maskilla. Hämmennyin tästä, sillä en enää pysynyt hoitoelvytysprotokollan perässä, sillä tässä ei selkeästi seurattu sitä.

 

Elvytyksen aikana tapahtui paljon muitakin hämmentäviä asioita. Eniten jäin pohtimaan ylilääkärin käytöstä jälleen kerran. Hänen kuuluisi olla se, joka tuo rauhallisuutta ja kokemusta tilanteisiin, eikä se, joka tulee vain hämmentämään soppaa.

 

Olimme saaneet elvytyksellämme potilaalle verta kierrättävän rytmin takaisin. Tässä kohtaa aloimme siis tukemaan hänen muitakin elintoimintoja, mm. Hypotensiota. Potilaamme myös kouristi aina, kun saimme verta kierrättävän rytmin monitorille. Ihmettelimme tätä. Ehdin myös huomaamaan, että aiemmin tullut vakavan päävamman saanut potilas lähtee jonnekin. Koko kriittisen huoneen tiimiä veti tänään Nico (nimi muutettu), joka tuli kertomaan minulle, että tästä potilaasta tuli elinluovuttaja. Hänellä oli niin massiiviset murtumat ja vuodot päässä. Samaan aikaan ambulanssi tuo sisään sydäninfarktipotilaan.

 

Yhtäkkiä monitorit alkavat huutamaan ja huomaamme ettei elvytetyllä potilaalla ole taaskaan pulssia. Aloitamme uudelleen elvytyksen, mutta tuloksetta. Exitus.

 

Päiväni oli siis TODELLA vauhdikas ja erikoinen. Paksun nahan jos jonkun täällä saa, ylilääkäri varmistaa sen 😉. Olen tämän työpäivän jäljiltä hyvin pohtivainen. Näin ja sain tehdä todella paljon minulle uusia asioita, joista olen kiitollinen Jasperille ja Nicolle. He todella halusivat opettaa minua.

 

Odotan huomista työpäivää taas, katsotaan millä tuulella ylilääkäri tällä kertaa minua odottaa...

 

- Monika